Onnellisuuden kirous

Suomi on jo monen vuoden ajan listattu maailman onnellisimmaksi maaksi. Mutta minkälaiseksi yhteiskunnaksi suomalaiset itse kokevat maansa? Totuus onnellisuudesta on aivan toisen näköinen kuin mittaukseen käytettyjen parametrien tulos antaa ymmärtää.

Viimeisten 15 vuoden aikana ihmisten käyttäytyminen on muuttunut. Varsinkin aikuiset eivät ota mitään riskejä tehdäkseen sellaisia päätöksiä, joita yhteiskunnan tiedetään tarvitsevan, sillä ne muuttavat mukavaa olotilaa. Tämä ajattelu ja toiminta on lyönyt itsensä läpi koko yhteiskunnassa. Se koskee erityisesti hallintoamme, virastoja, politiikkaa, valtioneuvostoa sekä muita järjestelmiä ja yhteisöjä. Kun nämä asiat otetaan huomioon, Suomi on katastrofaalisessa tilanteessa onnellisuuden ja väestön hyvinvoinnin perusteella mitattuna.

Parikymmentä vuotta sitten kännykät yleistyivät ja se aiheutti valtavan buumin Suomessa ja muualla. Mitä sitten tapahtui? Lasten koulumenestys, kunto, kasvu ja mielenterveys heikkeni, kiusaaminen lisääntyi huomattavasti ja syrjäytyminen kasvoi varsinkin poikien kohdalla. Nukkuminen, urheilu ja leikkiminen ovat poissa lasten ja nuorten ajankäytöstä. Alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten motivaatio on suuntautunut keksintöjen takia heidän itsensä, perheidensä ja yhteiskunnan kannalta vaaralliseen suuntaan.

Suurin syntipukki on älypuhelin! Myöskään tietokoneita internetin takia ei voi sivuuttaa. Sosiaalisen median käyttö on varsinkin nuorten kohdalla johtanut huonoon tilanteeseen. Nuoret tulevat täysin riippuvaisiksi näppäilemällä kännykkäänsä tuntitolkulla tai pelaamalla useita tunteja päivittäin ja öisinkin tajuamatta sitä, minkälaista vahinkoa se aiheuttaa heidän mielenterveydelleen tai muulle kehitykselle. Nuoret eivät enää elä täysipäiväisesti todellisessa maailmassa.

Varsinkin nuoriso aikuisten lisäksi on onnellinen keksinnöistä, joista moni on aikaansaatu Suomessa. Mutta kukaan ei taatusti ole onnellinen näiden keksintöjen käytön aiheuttamasta suunnasta ja riippuvuudesta.

Mikä neuvoksi? Jos olisin diktaattori, päätökset olisivat helposti tehtävissä. Ukraina taistelee parhaillaan yksinvallan ideologiaa vastaan ja se on meidänkin tiemme.  Vapaehtoisesti tai hallituksen enemmistön päätöksen perusteella tehdyt kompromissit aina tai useimmiten vesittävät ongelmien todelliset ratkaisut. Ainoa todellinen mahdollisuus vaikuttaa asioiden saattamiseksi haluttuun suuntaan on kiristää lainsäädäntöä.

Ensimmäinen ja todella kiireinen asia on puuttua alle 18-vuotiaiden älypuhelimien ja tietokoneiden käyttöön muuttamalla lain avulla niiden käyttöä radikaalisti. Esikouluikäisille ei saisi ostaa älypuhelinta, yhteydenpitoon riittäisi tavallinen yksinkertainen kännykkä ilman nettiliittymää siten, että vain puhelimen käyttö olisi mahdollista. Ostotilanteessa lapsen nimi ja syntymäaika tallennettaisiin operaattorin tiedostoihin myöhempää älypuhelimen hankintaa varten. Nämä määräykset kirjattaisiin uuteen älylaitteita koskevaan lakiin.

Laissa määrättäisiin, että koululaisten puhelimet tulisi kerätä ”puhelinparkkiin” koko koulupäivän ajaksi. Niitä voitaisiin käyttää ainoastaan oppitunneilla opettajan luvalla opetustarkoituksiin. Myös alle 18-vuotiaan älypuhelimen ostotilanteessa kirjattaisiin nimi ja henkilötunnus operaattorin tiedostoihin. Lisäksi operaattori asettaisi puhelimiin käyttöesteitä. Koulupäivän lisäksi puhelimen toimintoja voitaisiin rajoittaa pelaamiseen, someen ja tiedostojen selaamiseen. Vuorokauden aikana sallittaisiin puhelimen käyttö someen tai pelaamiseen enintään kahdeksi tunniksi. Puhelintoimintoa voitaisiin käyttää klo 21 asti, jolloin se sulkeutuisi nukkumisen helpottamiseksi. Puhelin avautuisi aamulla klo 7. Toiminnat asennettaisiin operaattorin toimesta ja ehdot kirjattaisiin lakiin.

Tällä tavalla saadaan lapset keskittymään kouluopetukseen. Myös opettajan edellytyksiä opettamiseen täytyy parantaa. Opetustilat on saatettava takaisin luokkatilamaisiksi niin, että käytössä on äänieristetyt seinillä varustetut tilat. Lisäksi erityisopetusta tai apua tarvitsevat oppilaat siirrettäisiin omaan luokkaan, jossa voisi olla eri-ikäisiä oppilaita. Näitä luokkia varten varattaisiin omat opettajat sekä tarvittavia avustajia. Normaaliluokan opettaja pystyisi nyt yksin opettamaan luokkansa oppilaita. Nämäkin asiat kirjattaisiin lakiin.

Toisen asteen opiskelijalta vaadittaisiin sitoumus opiskelun jatkamisesta loppuun saakka ilman keskeyttämistä. Mikäli toisen asteen opiskelija keskeyttäisi opiskelunsa ilman todistettua ylivoimaista estettä, tulisi hänen korvata saamansa opetus koko opiskelun ajalta.

Lopuksi lapsille ja nuorille tulisi järjestää kävelymatkan päässä oleva harrastus- ja läksyjentekopaikka. Siellä koululaiset voisivat tavata kavereita ennen kotiin menoa. Paras tilanne olisi, jos tämä paikka olisi urheilutilojen yhteydessä.