Enni Pöykkö

yrittäjä

Mäntsälän kirkonkylältä


Poykko_Enni.jpg

 

”Olen  45-vuotias ison perheen äiti. Olemme asuneet Mäntsälässä 15 vuotta. Työskentelen yrittäjänä sekä freelancerina pääasiassa musiikin parissa.

Voisin kutsua itseä ruohonjuuritason poliitikoksi. Ison perheen äitinä minulle on kertynyt kokemusta melkein kaikista toimialueista, jotka kuuluvat hyvinvointialueelle. Lisäksi eri verkostojen kautta hyvinvointialue ja sen tehtävät ovat tulleet tutuiksi.

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja hyvinvointilautakunnassa ollessani viime valtuustokaudella olen oppinut valtavasti soteasioista.

Minulle tärkeitä asioita ovat erityisesti lapsiperheiden asiat, lähipalvelut, vammaisten asiat sekä ennaltaehkäisevät toimet.

Olen luonteeltani utelias, sanavalmis, rohkea ja innokas kaikkea uutta kohtaan. Arvostan kaikkia ihmisiä. Luottamushenkilönä keskustelen ja neuvottelen.

Kuulenkin mielelläni Sinun ajatuksiasi!

Luottamustoimet:

- Raudanpuute ry puheenjohtaja

- Lapsi- ja perheasiainneuvoston puheenjohtaja

- Hyvinvointilautakunnan jäsen

- Kunnanvaltuuston varajäsen

- Kirkkovaltuutettu

- Kirkkoneuvoston jäsen

- Hyvinkään sairaalasielunhoidon yhteisjohtokunnan jäsen

-Uudenmaan Kehitysvammatyön johtokunnan varajäsen

Seuraa minua: